Jussi SJK-juniorit toiminnanjohtaja Perintäritari

Toimitusjohtajamme Jussi Saarijärvi siirtää päivätyöpöytänsä Seinäjoen Elinkeinotalolle 1.1.2022 lähtien aloittaessaan Seinäjoen Jalkapallokerho-juniorit ry:n (SJK-juniorit) toiminnanjohtajana. Sen myötä hän vastaa SJK-junioreiden toiminnasta ja organisaatiosta, johon kuuluu lähes 1000 pelaajaa, 22 joukkuetta mukaan lukien Snadikerho, Tiikerit ja Sähköpyörätuolijalkapallo sekä toimiston 6 henkilöä. Uuden työn myötä Jussin operatiiviset työtehtävät tullaan jakamaan Juhan, Veeran ja Johannan kesken. Muutoksesta huolimatta Jussi jatkaa edelleen Perintäritarin toimitusjohtajana.

SJK-juniorit on ainutkertainen mahdollisuus

Jussille yhteistyökumppanimme SJK-juniorit on tullut tutuksi organisaatioksi vuosien varrella, sillä hän on kuulunut sen hallitukseen ja valmentanut sen yhtä juniorijoukkuetta. Uutta työtehtävää hän odottaa innolla:

”Kun minua tehtävään kysyttiin, jouduin miettimään asiaa parikin kertaa. Kuitenkin harkinnan jälkeen totesin, että tämä on mahdollisuus, jota ei tule toista kertaa oman elämän aikana. SJK-juniorit on erinomaisessa kunnossa oleva seura. Näen tulevan toiminnanjohtajan tehtävän mahdollistajana. Toiminnanjohtajan tehtävä on huolehtia, että henkilöstön osaamisresurssit saadaan parhaaseen mahdolliseen käyttöön ja mahdolliset ongelmat henkilöstön onnistumisten tieltä raivataan mahdollisimman tehokkaasti pois. Toiminnanjohtaja on myös suodatin henkilöstön ja hallituksen välillä, joka vie henkilöstön ajatukset päivittäisestä toiminnasta ja sen kehittämisestä hallitukselle sekä jalkauttaa hallituksen tahdon henkilöstölle ymmärrettävästi ja toteuttamiskelpoisesti.”

”Seuran talous on niin ikään hyvällä mallilla. Seuran talous on paitsi riippuvaista harrastajista mutta myös seuran ympärillä toteutettavasta liiketoiminnasta. Toiminnanjohtajan tehtävänä on strategian mukaisesti huolehtia taloudellisista tukijaloista ja henkilökohtaisesti haluan olla kehittämässä lisää taloudellisia tukijalkoja, jotta taloudellinen menestys on taattu myös 2030-luvulla.”

”Pelaajamäärän kehitys on ollut huimaa ja parasta työssä onkin olla osaavan henkilöstön kanssa kehittämässä seuraa, jossa toivottavasti 2030-luvulla harrastaa enemmän kuin 1500 innokasta jalkapalloilijaa. Seuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja Hannu Huilla on tehnyt valtavan työn seuran kehittämisen eteen 1980-luvulta tähän päivään. Haluan kiittää henkilökohtaisestikin Hannua hänen tekemästään työstä ja siitä pohjasta, jonka hän on luonut omalle työlleni seurassa ensi vuoden alusta alkaen.”

Perintäritarin vastuut ja velvollisuudet säilyy

Vaikka päivätyö siirtyy toisaalle ja vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja, Perintäritarin tomitusjohtajan rooli tulee hoitumaan ilman suurempia ongelmia: “Juha, Veera ja Johanna ottavat nyt vielä enemmän vastuuta asiakastyöstä, jota olen jo hiljalleen vuoden ajan delegoinut heidän suuntaansa. Hallinnon pyörittäminen kokoisellamme yrityksellä ei vaadi täyspäiväistä työntekijää, ja siten pystyn suoriutumaan laadukkaasti näistä kahdesta vastuullisesta työstä. Vastuullani olleet operatiiviset työtehtävät tullaan jakamaan Veeran, Johannan ja Juhan kesken ja luultavasti Perintäritari-yhteisö kasvaa hyvin pian myös taas henkilömäärältään.” 

Perintäritarin asiakkaita Jussi kiittää ja rauhoittaa: “Ilman asiakkaitamme tätä mahdollisuutta ei olisi koskaan tullut, joten suurin kiitos tästä kuuluu heille. Olemme Perintäritarina kasvaneet neljän hengen yritykseksi, ja Johannan mukaan liittymisen myötä resurssit on saatu kohdistettua yrityksemme toiminnan kannalta nyt fiksuimmalla mahdollisella tavalla. Voisi sanoa, että olen suurimmaksi osaksi onnistunut tekemään itsestäni tarpeettoman, sillä Veera, Juha ja Johanna selviävät lähes kaikista tehtävistäni. Yrittäjänä minulla on kuitenkin vastuita ja velvollisuuksia, joista nautin ja jotka haluan laadukkaasti hoitaa. Viiden vuoden aikana kerryttämäni asiantuntemus ei siten katoa Perintäritarista mihinkään.” 


Lisätietoja:

Jussi Saarijärvi – jussi@perintaritari.fi / 0445883969

Juha Järvinen – juha@perintaritari.fi / 0440172424

Comments are closed.