Palvelumme

Perintäritari palvelu Muistutusritari

Muistutusritari on yritysten välisten saatavien valvontaa tarkoitettu palvelu, jossa pyritään ennaltaehkäisemään perintätoimenpiteet. Palveluumme kuuluu kirjeitse/sähköpostitse lähetetty muistutus sekä puhelu muistutuksen saajalle. Hinnastossamme tarkempi tieto palvelusta.

Perintäritari palvelut vapaaehtoinen perintä

Vapaaehtoinen perintä on osapuolille edullisin ja helpoin tapa suoriutua erääntyneistä saatavista. Velallinen maksaa myöhästyneet velvoitteensa joko velkojan tai perintätoimiston kehotusten mukaisesti. Tällöin velalliselle ei aiheutu oikeudellisen perinnän tuomia suurempia kustannuksia ja seurauksia.

Perintäritari palvelut oikeudellinen perintä

Teemme oikeudelliseen perintään kuuluvat haastehakemukset ja täytäntöönpanot ulosotossa. Ennen oikeudelliseen perintään siirtymistä teemme kattavan riskianalyysin velallisen maksukyvyn selvittämiseksi. Tarvittaessa konsultoimme kumppaneinamme toimivia lakiasiantuntijoita.

Tarinamme

1980-luku: Hankkijan luottopäälliköstä oman elämänsä herraksi

Hannu Ritari oli vuosia toiminut Hankkijalla luottopäällikkönä ja sen myötä toteuttanut luotonhallintaa Hankkijan ja heidän asiakkaidensa välillä. Toimeksiantojen ja asiakkaiden määrät olivat valtavat, ohjelmistot kehittyneitä ja ison talon toimintatavat olivat harkitun prosessoituja. Kuitenkin ison talon toimintatavat eivät aina olleet inhimillisemmästä päästä ja sen myötä jotkut asiat alkoivat nakertamaan hänen mieltään. Yritystä ei perusteta hetken mielijohteesta, sillä palkkatyöstä irtautuminen vaatii rohkeutta, uskoa ja riskinottokykyä. Ja ilman asiakkaita ei pyöri yksikään yritys. Hannu kuitenkin päätti hankkia itselleen toiminimen palkkatyön oheen. Lojaalisuuden nimissä Hannu kertoi asiasta esimiehelleen ja suostumus tuli oman liiketoiminnan starttaamiseen. Koska Hankkija peri vain omia saataviaan ei myöskään ristiriitaa muodostunut asiakkaiden hankinnassa. Työajan käyttöön liittyi oma keskustelunsa, mutta siitäkin päästiin hyvin esimiehen kanssa sopuun. Näin ollen taustat saatiin kuntoon ja oli aika kääriä hihat. matkalaukkumallinen puhelin nojasi Hannun jalkaa Hankkijan konttorilla ja puhelimen kolina (ei värinä vaan monotoninen soittoääni) loi joka kerta uskoa oman liiketoiminnan kokopäiväiseen starttaamiseen. Loppuvuodesta 1989 Hannu teki suuren päätöksen: leimasi kellokorttinsa viimeisen kerran Hankkijan masiinaan ja starttasi täyspäiväisen yrittäjyyden kotikonttorissaan Katajalaaksossa. Rohkea mutta välttämätön päätös, jos liiketoimintaa halusi kasvattaa puuhastelusta uskottavaksi. Perintäkymppi oli syntynyt.

1990-luku: Laman jälkimainingeissa Perintäkympistä Perintäritariksi

Yleinen käsitys on, että 90-luvun lama ruokki perintätoimistoja isolla kädellä. Se osittain voi pitää paikkansa, mutta näkökulmastamme muutosta ei juurikaan näkynyt meidän asiakaskuntamme osalta. Kansainväliset toimijat rantautuivat 90-luvulla Suomeen mikä aiheutti omat haasteensa pienille toimijoille. Liekö samalla laivalla heidän mukanaan tulleen alalle myös maksuton perintä, joka elää jossain määrin vielä tänäkin päivänä erityisesti B2B-perinnässä. Se pakotti monet toimijat muuttamaan hinnoittelumalliaan, mutta Hannu piti kiinni oman työnsä arvostuksesta ja veloitti onnistumisistaan aina toimeksiantajilta palkkion. Perintäkympin tarina päättyi vuonna 1996, jolloin kaikki toiminimetkin piti rekisteröidä kaupparekisteriin. Perintäkymppi oli ensisijainen nimivalinta mutta edellisvuonna oli kaupparekisteriin putkahtanut perintätoimisto Kymppiperintä, joka oli nimeltään liian samankaltainen Perintäkympin kanssa. Seitsemän vuotta kestävällä toimintatavoilla, hyvillä yöunilla ja ennen kaikkea inhimillisellä toimintamallilla toimineena Perintäritari oli varsin osuva. Sukunimellä tuskin osuutta oli nimen muodostuksessa 🙂 Kommandiittiyhtiö Perintäritari oli syntynyt. Toiminnan kasvaessa Hannu puntaroi myös työntekijän palkkaamista. Se kuitenkin olisi tarkoittanut liikevaihdon kasvattamista tiettyyn rajaan, jotta ensinnäkin palkkakustannukset olisi saatu katettua. Toinen askarruttava asia oli työn laadun varmistaminen. Jo nyt Hannu stressasi omasta tekemisestään ja mitä se olisikaan ollut, jos olisi vielä pitänyt toisen henkilön työtehtävät murehtia. Yksin jatkamiselle oli siten hyvät perusteet.

2000-luku: Vakaus loi edellytyksiä asiakkaiden valintaan

Kyseinen vuosikymmen elettiin Suomessa erittäin vahvan talouskasvua, mutta se kuitenkin päättyi vuoden 2008 taantumaan. Kasvu tarkoitti tietenkin myynnin kasvua, mikä tarkoitti suurempaa määrää laskuja, mikä taas tarkoitti enemmän maksuvalvontaa. Taantuma toki toi tarpeita oman kassan aktiivisemmalle seurannalle, mikä toi toimeksiantoja. Kuitenkaan meillä ei talouden heikentyminen näkynyt niin merkittävästi kuin yleisesti oletetaan. Säännöllisesti perintää tarvitsevien yritysten määrä kasvoi vuosi vuodelta, mikä antoi mahdollisuuden valita toimeksiantajia ja kohdentaa toimintamallia entistä enemmän yritysten välisten saatavien perintään. Jos Hannuun yhteyttä otettiin, ei hän toimeksiannoista juurikaan kieltäytynyt mutta omat kontaktoinnit olivat tarkkaan harkittuja ja suunniteltuja täsmäpuheluita. Vuosikymmenen voi nimetä hyvin vakaan toiminnan vuosikymmeneksi.

2010-luku: Valmistautuminen eläkkeelle ja sukupolvenvaihdos

Uusi vuosikymmen tiesi muutoksia Perintäritarissa. Hannun eläkepäivät tiedettiin alkavan ja perinteikkään yrityksen jatkolle oli kolme suunnitelmaa: lopettaminen, ulkopuolisille myyminen tai perheyrityksenä jatkaminen. Hannun tytärten tehtyä henkilökohtaisessa elämässään erinomaisia valintoja viimeinen vaihtoehto lopulta toteutui. Hannu kosiskeli Jussia jo 2010-luvun alussa liiketoiminnan jatkamiselle, mutta aika ei vielä ollut oikea.

Vuonna 2015 Hannu rohkeni palaamaan aiheeseen ja kysyi nykyisiltä vävypojilta asiaa uudelleen. Parin viikon pähkäilyt, benchmarkkaukset ja keskustelut toivat esille mahdollisuuden, joka kannattaisi kokeilla. Huomasimme alan pitävän sisällään niin paljon salamyhkäisyyttä, että halusimme tuoda näkyväksi niitä asioita, jotka muilla toimialoilla olivat julkisia: henkilöiden yhteystiedot kasvokuvineen, avoin hinnoittelu (myös velallisasiakkaan osalta), kuluriski omasta toiminnasta, sosiaalinen media, toimintatavat sekä missio, visio ja arvot. Avoimuuden avulla työ tehdään itselle huomattavasti helpommaksi.

Osakeyhtiö Perintäritari Oy syntyi 1.1.2017. Muutos oli suuri, mutta se oli suunniteltu huolella. Olemassa olevat asiakkaat informoitiin muutoksesta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Liikevaihto oli mahdollisimman nopeasti tuplattava, jotta yrityksestä tulisi täyspäiväinen työ kahdelle. Myös MS-DOS-pohjainen ohjelmisto oli päivitettävä monikäyttöiseksi pilvipalveluksi. Jotta muutos onnistui, olemassa olevat asiakkaat oli saatava pidettyä mukana ja uusia asiakkaita oli saatava kiireen vilkkaa lisää. Kasvua tuli osakeyhtiön kahtena ensimmäisenä vuotena siten, että vuonna 2019 meillä on uusi ohjelmisto ja kaksi täysipäiväistä yrittäjää töissä. Suunnitelmallisuus kasvun suhteen jatkuu ja haluamme tehdä sen tarkkaan harkiten. Liian nopea kasvu pukkaa pyllistämään johonkin suuntaan.

Ja tiedon kertyessä olemme halunneet myös jakaa sitä kaikille yrittäjille parhaamme mukaan. Teemme yrityksille maksuttomia luottoanalyysejä (jotta yrittäjille tulee ymmärrys luottokaupan tarpeesta ja maksuehdoista yms), tarjoamme laadukkaita maksumuistutuksia (jotta itse perinnälle ei tulisi edes tarvetta) ja ohjaamme maksuongelmien kanssa painivia ammattilaisten pakeille (kumppaneinamme Takuusäätiö ja Yritys-Suomen Talousapu).

2020-luku: Yrittäjistä työnantajiksi

Uusi vuosituhat on tuonut tullessaan tasaista kasvua niin asiakasmäärissä, toimeksiannoissa kuin talousluvuissa. Kasvun myötä olemme saaneet palkata myös yritykseen ensimmäiset ulkopuoliset työntekijät, joita vuoden 2022 lopulla on jo yrittäjien lisäksi kolme. Keskimäärin olemme joka vuosi palkanneet yhden uuden tekijän perinnän ja asiakaspalvelun tehtäviin.

Kasvun vuodet ovat myös terävöittäneet asiakashankintaamme. Siinä missä aiemmin halusimme palvella jokaista mahdollista velkojaa, olemme kohdistaneet apuamme entistä enemmän yritysten välisten saatavien perintään. Vuoden 2022 alussa teimme päätöksen, ettemme ota enää vastaan toimeksiantoja yksityishenkilöiden asumiseen liittyvistä saatavista, sillä kokemuksen mukaan vapaaehtoisen perinnän onnistumisprosentti on niissä erittäin heikko. Loimme ohjeen, jonka avulla velkoja voi hakea suoraan saatavilleen tuomiota luomalla haastehakemuksen käräjäoikeuteen ja viemällä sen itse ulosottoon. Myös julkisoikeudellisten saatavien vapaaehtoisesta perinnästä olemme luopuneet.

Työskentelyolosuhteet ovat myös muuttuneet, sillä hankimme vuoden 2022 alussa oman toimiston Seinäoen keskustasta. Kuitenkin neliöt uhkaavat kutistuvan vuosi vuodelta, kiitos nuppiluvun kasvun. Mutta sen kasvun otamme ilolla vastaan jatkossakin.