Valitettavasti joskus bitit menevät poikittain ja nyt niin oli käynyt meidän ohjelmistomme kohdalla. Sen seurauksena aivan jokainen toukokuussa 2021 kirjeitse lähettämämme maksumuistutus, maksuvaatimus ja tratta ei ole lähtenyt järjestelmästämme eteenpäin. Tiedotamme asiasta siksi, koska määrä on merkittävä.
Olemme tänään 3.6.2021 lähettäneet kaikki lähtemättömät kirjeet uudelleen. Tästä syystä kirjeitämme, jotka on päivätty jo toukokuun puolella saattaa saapua vielä pitkälle kesäkuuhun. Osa niistä on tullutkin jo maksettua, sillä olemme puheluiden yhteydessä saaneet laittaa ne myös sähköpostitse eteenpäin.
Pahoittelemme häiriötä, ja pidämme huolen jokaisen asiakkaamme kohdalla siitä, että tämä ei tule aiheuttamaan esimerkiksi kasvavia perintäkuluja.