On hetkiä, kun yrittäjät miettivät yrityksensä kasvumahdollisuuksia: kasvaako itse monipuolistamalla palvelutarjontaa asiakkaille vai keskittyykö oman ydinosaamisensa kehittämiseen. Olemme olleet samassa tilanteessa, mutta varsin vähäisellä mietinnällä olemme kerta toisensa jälkeen päätyneet jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kun meidät tunnetaan tietyn osa-alueen vahvana asiantuntijana, eri yritysten on helppo ohjata asiakkaita pakeillemme. Samoin me toimimme tilanteissa, joissa me emme ole se osaavin taho. Laadukas kumppaniverkosto mahdollistaa asiakaspalvelun hyvinkin monipuolisesti taloushallinnon ja saatavien perinnän osa-alueilla. Tässä meidän tarinamme.
Työnimi Ritariperhe
Kun reilu kuusi vuotta sitten saimme keltanokkayrittäjinä suunnitella miltä Perintäritari voisi tulevaisuudessa näyttäytyä, oli pöydällä hahmotelma työnimestä “Ritariperhe”. Se piti sisällään eri palveluita, jotka nimettiin seuraavasti: LuottoRitari, LaskutusRitari, MuistutusRitari, PerintäRitari sekä LakiRitari. Toisin sanoen Ritariperhe olisi tarjonnut koko putken luottopäätöksistä laskutusohjelmistoon sekä vapaaehtoisesta perinnästä riitaisten saatavien perintään. Kotisivut olisivat löytyneet osoitteesta ritari.fi. Mikäli tämä joku päivä olisi toteutunut, olisimme “kamppailleet” samoista asiakkuuksista muun muassa Intrumin, Lowellin, Ropo Capitalin ja OK Perinnän kanssa.
Ideointia ja haaveilua pitää tehdä, jotta pystytään entistä vahvemmin perustelemaan nykytila. Ja itse asiassa kyseisen haaveilun seurauksena meillä perinnän kylkeen syntyi muistutuspalvelu, joka on tänä päivänäkin voimissaan. Niitä ei edes pidä erottaa toisistaan, sillä muistutus on olennainen osa saatavien perintää. Nuo kaksi palvelua mahdollistavat sen, että yritykset voivat kääntyä puoleemme heti laskun eräpäivän jälkeen.
Kumppanina keskitymme omaan ydinosaamiseemme
Liiketoiminnassa onnistuminen vaatii muun muassa asiantuntemusta, kokemusta ja tehokkuutta. Usein myös tuuria. Monialayhtiöt pystyvät tarjoamaan saman katon alta hyvinkin laadukkaasti eri tuotteita/palveluita, sillä heillä on monipuolinen joukko asiantuntijoita. Monialayrityksen kilpaileva vaihtoehto on eri yrityksistä/yrittäjistä koostuva kumppaniverkosto.
Kumppaniverkoston paras hyötysuhde toteutuu asiakkaalle silloin, kun kumppanit toimivat keskenään vastikkeettomasti. Avoimilla korteilla pelaamisella ansaitaan luottamus sekä asiakkaiden että kumppaneiden silmissä. Kumppanit antavat asiakkaille mahdollisuuksia, mutta heitä ei missään nimessä velvoiteta käyttämään. Samat lainalaisuudet toimivat meidänkin kohdallamme: kenenkään ei pidä käyttää palveluitamme vaan asiakkaas tekee itse valinnan. Mikäli itse tarjoaisimme esimerkiksi riitaisten saatavien perintään juridista apua, saattaisimme helpommin antaa periksi vapaaehtoisen perinnän toimenpiteissä, sillä lakipalveluita myymällä hyötyisimme tilanteesta taloudellisesti paremmin.
Kun pääsemme keskittymään omaan kapeaan ydintoimintaamme, meistä kasvaa oman alamme asiantuntijoita. Tällöin asiakas (ja kumppaniverkosto) saa kauttamme laadukkaimman mahdollisen osaamisen hyödynnettäväkseen. Biologisen suurperheen sijaan olemme adoptoineet supergeenit omaavia talentteja, joiden kanssa olemme vahvempia kuin yksin. Näin me haluamme asian ajatella 🙂
Pienyrittäjille rakennettu verkosto
Koska oma kohderyhmämme ovat yksinyrittäjät ja pienet yritykset, olemme rakentaneet kumppaniverkostomme sen mukaisesti. Kumppaneinamme on mahdollisimman paljon pienempiin asiakkuuksiin keskittyneitä, yrittäjävetoisia toimijoita, jotta asiakkaitamme ymmärrettäisiin parhaiten.
Perinnän tukipalveluihin olemme saaneet kaksi parasta mahdollista kumppania, kun Takuusäätiö ja Yrittäjän Talousapu laajentavat resurssejamme asiakkaiden maksukykyyn liittyvien solmujen aukaisemisessa. Olemme ensimmäisten joukossa, jotka kohtaavat ongelmien kanssa painivia henkilöitä/yrityksiä, ja koen, että meidän pitää kantaa vastuuta heidän auttamiseksi.
Millainen kumppaniverkostomme on?
Tiivistetysti hissipuhe aiheeseen:
“Ai mistä saisit apua taloushallintosi eri palveluihin? No meillä on huolellisesti rakennettu kumppaniverkosto, josta löytyy varteenotettavia vaihtoehtoja: Fennoa, Asteri ja Apix Laskumappi tarjoavat erinomaiset vaihtoehdot laskutukseen, Suomen Asiakastieto auttaa luottotietojen selivttämisessä ja Corona Capital laskurahoittaa sinua tarvittaessa kassankierron nopeuttamiseksi. Jos saatavat menevät riitaisiksi ja epäselviksi niin Leckle, BLF Asianajotoimisto, Waly&Koskinen sekä Finsta ovat asiakkaitamme aktiivisesti auttaneita juristikumppaneita. Jos velallisasiakkaasi ovat ulkomaalaisia yrityksiä, Oddcoll tarjoaa avuksesi kansainvälisen kumppanin saatavien perintään samalla kuluriskillä kuin me. Tilitoimistosuositusten kanssa olemme varovaisia, mutta esimerkiksi Fennoan ohjelmistoja tarjoavat tilitoimistot löytyvät täältä: https://fennoa.com/yrityksille/fennoa-tilitoimistot/ . Jäikö jokin palvelu uupumaan?”
Kaikki kumppanimme löytyvät kootusti: https://perintaritari.fi/kumppanimme/
Perintäritarin Juha