Talouskasvu elää viennistä ja me haluamme olla siinä parhaamme mukaan auttamassa yrityksiä. Olemme alkuvuoden aikana kartoittaneet mahdollisuutta tarjota entistä parempaa apua kansainväliseen perintään. Oddcoll Ab on ruotsalainen perintätoimistojen alusta, joka välittää perintätoimeksiantoja kumppaniverkostolle koko Euroopassa. Me olemme yksinoikeudella sen suomalainen kumppaniyritys. Oddcoll Ab:n toiminta perustuu siihen, että jokaisessa Euroopan valtiossa on yksi itsenäinen perintätoimisto, joka huolehtii kohdemaansa perintätoimenpiteistä. Näin ollen Perintäritari auttaa ulkomaalaisia yrityksiä suomalaisten velallisten erääntyneiden saatavien kanssa.
Yhteistyön myötä pystymme ohjaamaan asiakkaillemme koko Euroopan alueella avun saatavien kansainväliseen perintään. Samalla tarjoamme suomalaisille velallisille parasta mahdollista apuamme maksuvaikeuksien ja ongelmien ratkaisemiseksi. Hinnoittelu on kansainvälisessä perinnässämmekin läpinäkyvää.
Lisätietoja yhteistyöstä: Jussi Saarijärvi 044 588 3969 tai jussi@perintaritari.fi
Käy myös tutustumassa https://oddcoll.com/