hyväntekeäisyys yhteiskuntavastuu perintäritari 2019

“Jos haluu saada, on pakko antaa”, riimitteli muuan MC Nikke T jo yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella. Lause on kestänyt ajan patinaa ja toimii edelleen jopa vahvempana kuin aikaisemmin. Ehkä myös elämänkokemus ja vuosirenkaat ovat tehneet antamisesta erityisen arvokasta ja merkityksellistä. Yritysten liiketoiminnassa antaminen on osana vähintäänkin epäsuoraa kaupantekoa: kun annat ja autat muita, tulet takuulla olemaan myös saamapuolella useammin kuin uskotkaan. Sama karma pätee hyväntekeväisyydessä, ja tänä päivänä yritysten tekemisiä seurataan enemmän kuin uskotkaan. Kiitos siitä kuuluu erityisesti sosiaaliselle medialle. Mitä tarkoittaa hyväntekeväisyys meillä Perintäritarissa?

Auttaminen, arvostus, vastuullisuus, jatkuva oppiminen

Siinä kaikki neljä arvoamme, jotka eivät ole ainoastaan yrityksen arvojamme vaan myös minun ja Jussin omaa arvomaailmaamme. Perintätoiminta aiheuttaa usein negatiivisia tuntemuksia etenkin velallisten päässä. Harvoin kirjeemme on aiheuttanut hurraa -huutoja ja kiitosta. Näiden pehmeiden arvojen kautta meidän on kuitenkin helpompi käsitellä asiakkaitamme kunnioittavasti ja pyrkiä ratkomaan yhdessä heidän kanssaan ongelmia.

Tiivistetäänpäs nopeasti mitä me Perintäritarissa teemme ja millä toimintatavoilla. Ensinnäkin autamme toimeksiantajia eli velkojia saamaan heidän saatavansa velallisilta, jotka eivät syystä tai toisesta ole pystyneet maksuista sovittuun eräpäivään mennessä selviämään. Toisaalta autamme jokaista velallista maksuista selviämisessä ja annamme heille parhaat mahdolliset ohjeet ja avut taloustilanteen oikaisemiseksi. Koska olemme rahan kanssa tekemisissä, haluamme tehdä toimenpiteemme niin avoimesti kuin mahdollista, jotta kaikki osapuolet välttyvät yllätyksiltä toimenpiteiden aikana.

Meidän tärkein tehtävämme on onnistua toimissamme siten, että kauttamme ei tule yhtään turhaa maksuhäiriömerkintää. Jokainen haastehakemus, joka meiltä lähtee merkitsee epäonnistumista vapaaehtoisessa perinnässä.

Hyväntekeväisyyden merkitys Perintäritarissa

Olemme pyrkineet osaltamme tukemaan erityisesti vähäosaisia lapsia ja heidän arkeaan. Pääosin lahjoituksemme ovat kohdistuneet Etelä-Pohjanmaan alueelle, mutta annamme parhaamme myötä tukea myös muualla Suomessa.

Olemme tämän parin vuoden ajan lahjoittaneet osan liiketoiminnan tuotoista hyväntekeväisyyteen, koska meillä on siihen mahdollisuus. Vuosi sitten mahdollistimme Brother Christmasin kautta muutamaan perheeseen rauhoittavaa joulumieltä ruoan ja lahjojen myötä sekä lahjoitimme yhdessä Pomp Shopin kanssa Joulupuu-keräykseen Seinäjoella lahjoja. Tänä kesänä tarjosimme Hope ry:n kautta Seinäjoella ja Helsingissä muutamille elämyksiä Veikkausliigajalkapallon parissa sekä keräsimme ritaripaitojen myynnillä varoja Apollolle lahjoituksille kiusaamisen vastaiseen työhön. Nämä ovat pieniä tekoja, mutta kun meitä mahdollistajia on riittävästi, teot tuntuvat ja näkyvät laajasti ja luovat yhteisöllisyyttä.

Tämä joulu Hope ry:n jouluapulaisina

Tänä jouluna päädyimme lahjoittamaan rahan sijasta 20 tuntia aikaamme hyväntekeväisyyteen, sillä apukäsille on todellakin vuoden kiireisimpään aikaan tilausta. Olin Helsingin Pitäjänmäessä Hope ry:n varastolla hyllyttämässä ja järjestämässä lahjoituksia sekä noutamassa yritysten lahjoituksia pitkin Helsinkiä. PakuOvelle.com mahdollisti ajoneuvon, jolla pystyin lahjoituksia noutamaan. Samaan aikaan Jussi oli Seinäjoen varastolla auttamassa joulukiireiden parissa.

Hope Seinäjoki Perintäritari
Jussi auttamassa Hope ry:n Seinäjoen varastolla

Normaalina tiistaiaamuna Pitäjänmäen varastolla on 2-6 henkilöä lahjoitusten parissa, mutta nyt meitä oli parikymmentä. Oli hieno nähdä miten yritykset ovat lähteneet hyväntekeväisyystyöhön mukaan myös henkilöpanostuksilla. Hopen varasto oli todellinen hyvän mielen työpaja, jossa kaikki tekeminen lähti ilon kautta.

Hope Helsinki Perintäritari
Juha oli Helsingin Hopen varastoapulaisena

Tässä haluamme esittää vielä erityiskiitokset Helsinkiin Helille, Tarjalle, Noralle sekä Seinäjoelle Tuulalle, Hannelelle, Virpille, Maaritille, Merville, Eijalle, Kaarinalle ja muille Hopen ahertajille. Teette todellakin työtä, jolla on tarkoitus! Otitte meidät avokätisesti mukaan ja pääsimme helposti hommiin kiinni. Olette huippuporukka!

Vuonna 2019 hyväntekeväisyyskohteemme on SJK:n Respect-rahasto

Koska hyväntekeväisyydellä on henkisesti ja psyykkisesti valtava merkitys meidän molempien yrittäjien päivittäiseen tekemiseen, toteutamme ensi vuodelle koko vuoden kestävän hyväntekeväisyysohjelman. Sen myötä lahjoitamme jokaisesta onnistuneesta toimeksiannosta kaksi euroa SJK-juniorit ry:n RESPECT-rahastoon. Eli toisin sanoen jokainen toimeksiantaja, joka antaa meille saatavansa perittäväksi ja me onnistumme sen kotiuttamaan, tekee pienen lahjoituksen kauttamme RESPECT-rahastoon.

LUE MYÖS: ”SJK:n RESPECT-rahasto jatkaa hyväntekeväisyyskohteenamme”

BLOGIKIRJOITUKSEMME 10.3.2020

Mikä ihmeen RESPECT-rahasto? Rahaston tarkoituksena on tukea vähävaraisia perheitä, joiden taloudellinen tilanne vaikeuttaa lasten jalkapalloharrastamista SJK-junioreissa. Lasten tasavertaiset harrastusmahdollisuudet kuuluvat kaikille ja kaikki lapset olisi tärkeä saada sen suhteen samalle viivalle. Respect-rahasto mahdollistaa taloudellisen tuen lasten harrastamiseen huomaamattomasti, jolloin lapset eivät kärsi eriarvoisuudesta. Tärkeintä on saada lapsi harrastamaan, kiinni sosiaalisiin tilanteisiin ja nauttimaan urheilun tuomasta ilosta.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan Ilta-Sanomien Lari Vesanderin huhtikuisen artikkelin kyseisestä ongelmasta. SJK:n kapteeni Mehmet Hetemaj ei todellakaan ole kulkenut helpointa polkua, vaan se on vaatinut ympärillä olevilta ihmisiltä suuria uhrauksia.

Helsingissä Pienperheyhdistys saattaa lapsia liikkumaan

Helsingissä aloitettiin vuonna 2017 Pienperheyhdistyksen hanke, jossa pyritään syrjäytymisvaarassa oleville lapsille mahdollistamaan harrastus. Kohderyhmänä on pääkaupunkiseudun haavoittuvissa olosuhteissa elävät yhden vanhemman perheet, joiden 7–12 vuotiailla lapsilla ei ole harrastuksia ja joiden vanhemmalla ei ole voimavaroja tukea lasta harrastuksen löytämisessä tai säännöllisessä harrastamisessa.


Oman ulostulomme myötä haastamme SJK:n Yrityskerholaiset mukaan edustusjoukkueen sponsoroinnin lisäksi tukemaan myös SJK-juniorit ry:n Respect-rahastoa. Lahjoitukset lämmittävät takuulla kokonaisvaltaisemmin kuin OmaSP-Stadionin Mersun penkit.

Perintäritarin Juha

Comments are closed.