Velallisen kohtaaminen puhelimessa on asiakaspalvelua ja välittämistä

Keskustelin kerran erään samalla alalla toimivan kollegan kanssa perinnästä ja perintäkeinoista. Hän oli sitä mieltä, että perintää hoidetaan lähettämällä kirjeitä ja on velallisen vastuulla olla yhteydessä, mikäli asiaan liittyen on jotain kysyttävää. Perintä mielletään yleensä kasvottomaksi toiminnaksi ja sitähän se pelkkä kirjeiden lähettäminen onkin. Tosin ei puhelimessakaan kasvoja näy tai ainakaan vielä tähän päivään mennessä en ole soittanut yhtään videopuhelua velalliselle. Sekin aika varmasti vielä tulee. Velallisen kohtaamisesta puhelimessa on paria poikkeusta lukuunottamatta pelkästään positiivisia kokemuksia. Tässä pari tarinaa tältä vuodelta.

Asia selviää nopeasti

Eräällä velallisella oli saatava ollut jo pidempään maksamatta. Hän oli kuitenkin ostanut asiakkaaltamme lisää tuossa välissä, maksanut niistä tulleet laskut ja muutenkin maksukäyttäytymisessään ei ollut mitään moitittavaa. Hän ei kuitenkaan reagoinut vapaaehtoisen perinnän aikana maksuvaatimuksiin ja saatava olisi seuraavaksi siirtynyt oikeudelliseen perintään.

Normaaliin tapaan otin kuitenkin puhelimen käteen, etsin velallisen puhelinnumeron ja soitin hänelle. Esittelin itseni ja kerroin millä asialla soitan. Kerroin että tällainen saatava on avoimena ja se olisi seuraavaksi siirtymässä oikeudelliseen perintään. Keskustelun aikana kävi ilmi, että kyseinen lasku oli jäänyt huomaamatta, koska hän ostaa asiakkaaltamme säännöllisesti ja hänellä on rutiini laskujen maksamiseen. Joku poikkeama rutiinissa oli kuitenkin aiheuttanut sen, että lasku oli jäänyt huomaamatta. Velallinen kiitti yhteydenotosta, koska välttyi sillä oikeudenkäyntikuluilta sekä mahdolliselta maksuhäiriömerkinnältä. Hän myös maksoi saatavan heti seuraavana päivänä.

LUE MYÖS: ”Maksaakko perintätoimistolle vai päästääkkö ulosottoon?”

BLOGIKIRJOITUKSEMME 18.8.2020

Toinen tarina on alkuosiltaan samankaltainen. Saatava oli verrattain pieni, joten soitin velalliselle ennen haastehakemuksen tekemistä. Kerroin, että saatava olisi seuraavaksi menossa oikeudelliseen perintään mutta kun kyse oli niin pienestä saatavasta niin ajattelin ehdottaa, että velallinen maksaisi sen pois vaikka sitten erissä. Jälleen vältyttäisiin maksuhäiriöiltä ja oikeudenkäyntikuluilta. Velallinen kertoi puhelimessa, että hänellä on ollut rajallinen kyky maksaa laskujaan, koska töitä ei ole ollut ja noususuhdanne oli työrintamalla juuri vasta alkanut. Pöydän reunalla odotti nippu muitakin maksamattomia laskuja. Hän kuitenkin kiitti yhteydenotosta ja pyysi maksutiedot ja vielä hetken joustoa niin saisi saatavan hoidettua. Maksu saapui seuraavana päivänä.

Velallisen auttaminen prioriteettinä

Puhelinperintä on vähiten kasvotonta perintää mitä tällä alalla voi tehdä. Alan sensitiivisyyden ja yksityisyyden suojan vuoksi velallisen kohtaaminen kasvotusten ei ole suositeltavaa. Puhelimessa pääsee aitoon vuorovaikutukseen ihmisen kanssa. Pelkästään kirjeitä lähettämällä ei pysty edes arvaamaan, mitkä syyt mahdollisesti ovat johtaneet siihen, että maksua ei ole kyetty suorittamaan. Loppujen lopuksi perinnässä on kysymys auttamisesta. Se toimii molempiin suuntiin. Velkojaa autetaan nopeuttamaan kassavirtaa ja vapautetaan hänet omaan ydinosaamiseensa saatavien perinnästä. Velallisen suuntaan autamme mahdollisuuksien rajoissa selviämään maksuvaikeuksista. Pääsääntöisesti puhelinkeskustelun päätteeksi molemmissa päissä on ollut hyvä mieli, kun johonkin ongelmaan on saatu ratkaisu.

LUE MYÖS: ”Asiakasuskollisuus on merkityksellisimpiä mittareitamme”

BLOGIKIRJOITUKSEMME 29.10.2019

Terveisin,

Jussi Saarijärvi

Perintäritari Jussi Saarijärvi

Kirjoittaja toimii yrittäjänä sekä toimitusjohtajana Perintäritari Oy:ssä

Leave a Comment