Perintäritarin kolmaskymmenesneljäs sekä minun ja Jussin seitsemäs vuosi bändissä on takanapäin. Ja jos bänditermeinä kuvailisimme omaa mennyttä vuottamme niin aikamoisen koe-esiintymisrumban jälkeen löysimme lopulta meidän soundiin oikean määrän soittimia ja niille osaavimmat sekä motivoituneimmat pimputtajat. Lukujen suhteen vuosi 2023 oli odotetunlainen (ja toivotunlainen). Ennen kuin painetaan asiakkaidemme kanssa täyttä höökiä eteenpäin, niin istahdetaan hetkeksi alas ja käydään vuosi 2023 tarkemmin lävitse.
Henkilöstö haki paikkaansa ja vakiintui kesän jälkeen
Vuonna 2023 meillä oli töissä ennätysmäärä tyyppejä töissä: minun ja Jussin lisäksi Veera, Johanna, Emmi, Elias, Jessica, Venla, Henni ja Jari. Vaihtuvuus on aina valitettavaa, mutta toisaalta kuuluu normaaliin työelämään. Saimme harjoitella perehdyttämistä oikein huolella, sillä viisi henkilöä sai ensikosketukset Perintäritarissa työskentelyyn vuonna 2023. Heistä Jari ja Henni ovat tulevaisuudessakin tuttuja tyyppejä asiakkaillemme Emmin ja Johannan lisäksi. Tässä kohtaa voidaan sanoa nuppilukumme olevan täynnä ja meillä olevan parhaat mahdolliset tyypit asiakkaidemme palveluksessa.
Kirjoitin joulukuun puolella henkilöstön merkityksestä yrityksessämme tarkemmin ja sen blogikirjoituksen pääset lukemaan tästä.
Vähemmällä enemmän
Vaikka henkilöstön määrän osalta meillä oli ennätysvuosi, oli numeraaliset luvut yleisesti hieman pienempiä kuin vuonna 2022. Kasvun mittareina meillä on toiminut vuosittain toimeksiantojen ja toimeksiantajien määrä sekä liikevaihto. Toimeksiantojen määrä vähentyi 6%, ja vaikka meille tuli hieman yli 200 uutta toimeksiantajaa, niiden kokonaismäärä laski 14% aikaisemmasta vuodesta. Liikevaihdollinen tavoitteemme oli kasvaa 15%. Siihen kasvua tuli lopulta 19,5%.
Eli toisin sanoen olemme saaneet aikaiseksi vähemmällä enemmän. Jättämällä yksittäiset kuluttajasaatavat ja keskittymällä uusissa toimeksiannoissa erityisesti luottotietojen analysointiin, saimme parannettua kannattavuutta ja tehokkuutta toimissamme. Tärkeimpiin mittareihin lukeutuvat myös läpimenoaika ja onnistumisprosenttimme. Läpimenoaika valitettavasti kasvoi noin kaksi vuorokautta ollen 21vrk. Tähän suurimmat syyt löytyvät kasvavista määristä eräpäiväsiirtoja ja maksusuunnitelmia, joita teimme huomattavasti aikaisempaa enemmän. Maksusuunnitelmat ovat erittäin arvokas tapa auttaa velallisasiakkaita etenkin suurten pääomien maksamisessa. Onnistumisprosentti vapaaehtoisen perinnän osalta oli edelleen erittäin hyvä, 87,6%. Teemme nykyään tarkkaa analysointia toimeksiantoja vastaanotettaessa perinnän onnistumisen edellytyksistä. Turha työ on vähentynyt merkittävästi tarkan analysoinnin ansiosta.
Ja kun joudumme analyysin pohjalta kieltäytymään toimeksiannon vastaanottamisesta, annamme jokaiselle toimeksiantajalle kuitenkin mahdollisuuden itse edistää ohjeistuksen avulla saataviensa perintää oikeudellisin keinoin.
Miten onnistuimme tavoitteissamme 2023?
“Henkilöstön työhyvinvointi, toimeksiantajiemme asiakastyytyväisyys, oman pesämme kuntoon laittaminen.” Näihin tavoitteisiin panostimme vuonna 2023. Henkilöstön vaihtuminen ei suoranaisesti ole signaali heikosta työhyvinvoinnista. Kuitenkin henkilöstön vaihtuvuutta tulee itsessään tarkastella kriittisesti. Miksi työsuhteet päättyivät ja olisimmeko voineet rekrytointivaiheessa tehdä asioita eri tavoin? Kuitenkin vuosi vahvisti sitä, että meillä on selkeä ja vastuullinen rooli kuudelle tyypille, ja se määrä on näillä toimeksiantomäärillä tasaisesti työllistettävissä. Toimeksiantajien asiakastyytyväisyys parani niukasti viime vuodesta: NPS-luvut olivat ensimmäisen puolikkaan osalta 73 ja jälkimmäisen 77 (vuoden 2022 luvut olivat 77 ja 72). Oman pesän kuntoon laittamisen eteen teimme muutamia toimenpiteitä selkeyttäen jokaisen tehtäväkuvaa ja ymmärrystä sisäisesti perinnän eri työvaiheista. Näitä kolmea tavoitetta ei vuodessa kuntoon laiteta vaan työt jatkuvat niiden eteen myös vuonna 2024.
Vuosi 2024 jatkuu haastavana
Vuosi 2023 oli konkurssien osalta yksi suurimpia koko 2000-luvulla, ja vuosi 2024 näyttäytyy näkökulmastamme edelleen haastavana. Taantuma asettaa maksuvaikeuksia sekä harkintaa kulutuskäyttäytymiseen, jonka vuoksi raha ei liiku “kuin vanhoina hyvinä aikoina” – riskejä kartetaan. Lainaraha on tavallista kalliimpaa mikä syö tuotteiden ja palveluiden katetta.
Luottokaupassa on entistä tärkeämpää tarkastaa ostajan maksukyky ja -käyttäytyminen luottotietojen avulla. Kannustamme jokaista yritystä nopeaan laskutusrytmiin sekä ripeään maksuvalvontaan: parissa kuukaudessa yrityksissä voi tapahtua isoja muutoksia maksukäyttäytymisessä. Toivottuna lisätyökaluna saamme luotonmyöntäjille keväällä positiivisen luottotietorekisterin. Se, miten rekisteri tulee käytännössä toimimaan, jää nähtäväksi. Pidämme tästä ääntä, kun H-hetki on käsillä.
Tavoitteemme vuodelle 2024
Tulevan vuoden tavoitteemme ovat jatkumoa viime vuodelta: Henkilöstön työhyvinvointi, toimeksiantajiemme asiakastyytyväisyys, oman pesämme kuntoon laittaminen. Matka näiden osalta on pahasti kesken, joten jatketaan niiden parissa puurtamista. Perintäohjelmistomme saa päivitystä, joka keventää manuaalisia työvaiheita etenkin tilitysten sekä kehotusten lähetystapojen osalta ja jättää meille enemmän aikaa asiakkaiden laadukkaaseen palvelemiseen.
Ja kyllähän me teemme jatkuvasti työtä ollaksemme paras mahdollinen perintäkumppani B2B-liiketoimintaa tekeville pienille yrityksille. Olemme tällä hetkellä onnellisessa asemassa, sillä uusia asiakkaita tulee pääosin tyytyväisten nykyasiakkaiden suositteluiden kautta. Voiko parempaa kiitosta saada tehdystä työstä?
Kiitos asiakkaille menneestä vuodesta ja käännetään yhdessä tulevan vuoden haasteet mahdollisuuksiksi! Haluamme auttaa jokaisen asiakkaan selviävän voittajana vuodesta. Soittotreenit jatkukoon!
Perintäritarin Juha